Jos usein tuleekin ällisteltyä miesten mielenmaisemien käymättömiä kolkkia, naisihmisten ajatusmaailma ja toiminta toisinaan vasta käsittämättömältä tutaakin. Siskot, kaikella rakkaudella, joskus te vain oletta aivan helvetinmoisia narttuja. Kohtuuttomia, kateellisia, mielivaltaisia matriarkkoja; nalkuttavia, lapsellisia ja vainoharhaisia itsevaltiattaria.
Kun miehet iskevät tarinaa muijiensa oikuista, soisi sen kollektiivisen omanarvontunnon nimissä olevan silkkaa puuta heinää ja pajunköyttä, mutta vielä mitä. Totta joka sana, tai ainakin joka kolmas. Akat on kerta kaikkiaan kaheleita. Luetaan toisen tekstiviestit, saadaan itkupotkuraivarit toisen naisen kanssa raataamisesta, vittuillaan viikkokausia yhdestä ryyppyreissusta ja tykkänään kielletään lähtemästä minnekään jos siltä sattuu tuntumaan. Mökötetään avoimesti, jos tuttavapariskunta viettää illan hienossa ravintolassa, vaahdotaan tuntitolkulla riemu rinnassa lapsuudenystävän raskauskiloista ja sätitään säännöllisesti puolison ystäväpiiri ja suku säälimättä suohon.
Seuraavaksi juolahtaakin mieleen kysymys, notta kuin ihmeessä sellaset sussut sitten ylipäätään menevät kaupaksi, kun meitä täyspäisiäkin on. Vai onko?
Myönnän, että toisinaan kimpaannun nähdessäni vetävän miehen (tämä kriteeri todellakin riittää, joskin vispilänkauppa kyseisen kollin kanssa tietysti paisuttaa pattitilanteen potenssiin paha) lisänneen facebookissa kaveriksi jonkun sievältä kuulostavan (kyllä, nimestä on usein pääteltävissä kilpasiskon uhkaavuusaste) naisihmisen. Jotta kiukku laantuisi, on joskus tarpeen käydä kurkistamassa naikkosen naama. Että eihän se vaan ole mokoma noita-akka nätti. Jos on, ovat aatoksein tulikivenkatkuiset. Jos neito on ruma kuin vasemman jalan kenkä, tulvahtaa minuun julma tyytyväisyyden tunne ja sydämeni puhuu hetken Simpsonien Nelsonin äänellä. Pirun pikkumaista ja perustelematonta, mutta tätä tapahtuu.
Mikään ei tee naista onnellisemmaksi kuin se, että kauniin kanssasisaren koreaa kuorta kohtaa jokin pieni onnettomuus. Niin kuin 15 lisäkiloa, tai ihottuma naamassa. Ei olekaan kumma, että naiset ovat ulkonäöstään niin neuroottisia. Ei suinkaan miesten mieliksi, niille hurtillehan kyllä kelpaa kohtuudella. Toisten tyttöjen tylyltä tuomiolta välttyäkseen on sen sijaan tosissaan tehtävä töitä, eikä siltä välty siltikään. On kuitenkin ensisijaisen tärkeää, ettei vain anna haaskalinnuille mitään todellista syytä hykerrellä tyytyväisyyttään.
Passeli ilon pilaantuminen on toinen syntinen nartun nautinto. Kun toivotan kaverilleni hyvää matkaa Pattayalle, toivon oikeasti salmonellaa, monsuunia ja taskuvarkaita.
Parisuhteessa en varsinaisesti ole ollut mustasukkainen, mutta "etkö sä välitä musta yhtään" -kohtauksen oireita olen saanut. Taisi olla kyse jostain niinkin dramaattisesta, kuin ettei jantteri suvainnut tulla luokseni siltä istumalta kuin minä ehdotin. Jotain töitä muka, va evö, kun minä olisin halunnut että se tulee. Sain täpärästi pidettyä sisälläni haista-nyt-jätkä-vitut, eikä tyyppi olisi koskaan saanut tietää reaktiostani, jollen olisi siitä toivuttuani tunnollisesti tehnyt tiliä makeasti omalle mielettömyydelleni nauraen. No hyvä on! Sanoin siitä tasan siksi, että mokoma mölli kuitenkin tietäisi saaneensa mentaalista huutia törkeästä töppäilystään. Se vain täytyi kierosti naamioida itseironiseen hörähtelyyn, jottei leimautuisi huonoksi naiseksi.
Parhaat tyttöystäväthän nimittäin pitävät mielenvikaiset mölyt mahassaan. Ollakseen hullun ämmän sijasta viehkeä leidi, kaikki tämä mielen mätä täytyy kätkeä ja visusti salata. Jollei siihen pysty, päätyy katkerien kaljatuopin äärellä käytyjen keskustelujen pilkan kohteeksi, muijaksi. Jos vaikeuksia tuottaa piilottaa paheensa myös muulta maailmalta kuin mieheltään, peli on menetetty. Nainen on narttu, ja se on luonnevika se.
Laiha lohtu on se, että syndrooman taudinkuva on sukupuolineutraali. Harvapa mies varsinaisesti tahtoo olla mulkku. Paskamaiset piirteensä on parempi piilottaa, jos mielii säilyttää minkäänlaisen kunniallisen ihmisen sosiaalisen statuksen. Voi miten verrattomasti helpompaa elämä olisi, jos saattaisi avoimesti olla juuri niin juntti kuin on! Kuinka monilta sydänsuruilta ja pettymyksiltä vältyttäisiinkään, kun kumppanista ei katinkulta ropisisi pikkuhiljaa pois, vaan tietäisi heti kättelyssä minkälaisen mäntin saa. Tuiki tavallisen pikkusyntisen, joka ei tarkoita kellekään mitään pahaa vittumaisuudellaan. Ihan ihmisen vain.
Kuulkaas nartut. Oodi teille! Naisille, jotka ovat ylpeitä itsestään silloinkin, kun aihetta ei missään nimessä olisi. Draamakuningattarille ja huomiohuorille, Martina Aitolehdille ja Anu Saagimeille. Jumalauta te ootte kovia mimmejä! Musta ei valitettavavasti taida ikipäivänä olla samaan, joten tyydyn jatkossakin paheksumaan avoimesti teidän kaltaistenne edesottamuksia ja halveksimaan teitä häpeämättömän nautinnollisesti.
Ihan silkkaa narttumaisuuttani.
