Hänet minä vielä menetän.

Aamulla kun herään, hänen kenkänsä ovat eteisessä. Kahvinkeitin naksahtelee hiljaa, avaan lehden viimeiseltä sivulta, ja hänet minä vielä menetän.

Minä en pelkää mitään muuta kuin mehiläisiä, ja porraskäytäviä aamuseitsemältä. Minä en pelkää juuri mitään, mutta kun.

Hänen kenkänsä katoavat, tässä talossa naksahtelevat kymmenet kahvinkeittimet ja minä menetän järkeni jos en vieläkään häntä. Menen porraskäytävään paljain jaloin, enkä ole yhtään rohkeampi kuin ennenkään.

Painan oven kiinni ja lähden hänen peräänsä. Kirjoitan hänen nimensä  jokaiseen aamun huurtamaan ikkunaan, etsin hänen kenkiensä jälkiä asfaltista ja laulan niitä lauluja, joita hän aina kuuntelee.

Tuuli puhaltaa hiuksistani hänen tuoksuaan ja päätän,  etten tapaa häntä enää koskaan.



(Tällaista saa minut kirjoittelemaan muistikirjaani Itkevä Tyttö, joka alkoi taas tänään kiehtoa minua helvetisti.)

Joku raja.

Rajat on hauskalla tavalla ujuttautuneet mun elämään, alusta alkaen. Lapsuuteni vietin kahden kylän, kunnan ja läänin rajalla. Kahden kylän koulut yhdistettiin, lopulta koko paska lakkautettiin kovasta ja kunnioitettavasta taistelusta huolimatta. Nykyään asun niinikään kahden kunnan rajan tuntumassa. Todennäköisesti ne yhdistetään lähitulevaisuudessa soraäänet vaientaen. Kandissani pureudun lastenkirjallisuuden ja "tavallisen"  kirjallisuuden, aikuisen ja lapsen rajoihin, lopputulemanani se, ettei näitä rajoja kirjallisuudessa pelkästään ylitetä, vaan tyyten häivytetään. Yksityiselämässäni rajat ovat hiljattain häilyneet hyvällä tavalla, kun taas pari vuotta sitten niitä riuhdottiin väkivalloin. Seksielämässä puolestaan olen piipahtanu perifeerisimmilläkin susirajoilla, sikäli kun sellaisia olen koskaan kartaltani löytäny. Silti tuntuu, että kahdeksi viimeksimainitussa tapauksessa mie kuljen jatkuvasti vierailla mailla.

Rajat kiehtoo minua, mutta ne pelottaa myös. En tiedä, kumpi hirvittää minua enemmän, se missä en pysty ottamaan enää pienintäkään askelta kauemmas, vai se, missä voin mennä miten pitkälle tahansa. Toisten rajat on vielä kammottavampia, koska niihin mie voin vaikuttaa sitäkin vähemmän. Etenkin, kun monesti voin tietää niiden olemassaolosta vasta saadessani ryöpyn harppuunoita niskaani.

Ja näitä minä mietin, väsymyksen sallimissa rajoissa.

Rajaton rakkaus on epätosi väittämä. Siellä missä on rakkautta, on myös rajoja kuin tiussa munia. Ja niille rajoille jumalauta ammutaan ihmisiä.

Jo ennen kuin on ketään tavattukaan, on ittensä ympärille piirretty jos minkälaista rengasta, katkoviivoin ja lihavoituna, likemmäs tai kaummas omasta navasta. Kun joku läpäisee ensimmäisen seulan, merkitäään tämän molemmin puolin vielä ellipsit - tätä sinä et TAI, tätä minä en. Lopulta päästään siihen ylen onnelliseen pisteeseen, jossa määritellään yhteiset vallihaudat ja muurit. Asiattomilta pääsy kielletty, luvatta sisään taikka ulos pyrkivät teloitetaan tahi kidutetaan hulluuteen asti.

Mutta kuten jokainen joskus rakastunut tietää, rakkaudessa rajat venyvät ja paukkuvat kuin purkka tukassa. Sinä voit noudattaa periaatteitasi ja lopettaa suhteen, jos rajoja vastaan on rikottu, mutta et sinä vielä sillä lakkaa rakastamasta. Useimmat ovat valmiita vähän tuuppaamaan aiempia paaluja loitommas, harvat ja joko todella vahvat tai äärimmäisen heikot pysyvät justihin niissä pittuuksissa ja levveyksissä, jotka on aiemmin sovittu, joko ittensä tai toisen kanssa. Kun rajoja rikotaan, voi joko rangaista rikkureita ja saada samasta ruoskasta takapotkun, tai antaa pyyhkiä rajan näkymättömiin, luopua siitä. Voi myös antaa tiettyyn pisteeseen asti periksi, mutta palata sitten vielä aiempaakin ahtaampaan kehään. Mahollisuuksissa löytyy, vapautta valita ei niinkään, ei ennää siinä vaiheessa kun vahinko on jo tapahtunu. Onneksi useimmille ihmisistä on suotu kaksikin kantapäätä, jotka kovettuvat mielihyvin seuraavaa rajakahakkaa silmällä pitäen.

Seksuaalisuudessa puolestaan rajoja huudellaan ikävimmissä tapauksissa jopa muille kuin asianomaisille ja lähimmille ihmisille. "Exit only" Halme-vainaan takapuolesssa jne. Minä ihan totta väitän, ettei ihmisen seksuaalisuus tunne niin suppeita rajoja kuin usein kuulee puhuttavan, mutta ettei terveen ihmisen vietti nyt kuitenkaan äärien yli vie. Se ainoa raja, jota ihmisen tulee välttämättä seksielämässään varjella, on toisen ihmisen, ei tämän itsensä vetämä. Niin kauan kuin lopputuloksena on mielihyvä eikä -paha, on minusta aivan älytöntä edes miettiä, mikä saaattaisi kenenkin mielestä olla sopivaa. Seksuaalivietti on kuitenkin nimenomaan vietti, luonnon sanelema houkutus jossa mielihyvä on varteenotettava varotoimi lajin säilyttämiseksi. Nyt populaa riittää yltä kyllin, mutta vaistot vievät edelleen, ja se on silkkaa kivaa se. Urpot urputtaa.

Rakkaus- & seksihommien jäläkeen minulla ei tunnukaan näin äkkiseltään olevan mittään lisättävää. Olen melko varma, ettei tämän blogin lukijoita hirveästi kiinnosta minun pohdinnat kaksoispuhuttelusta ja tiettyjen kirjojen universaaliudesta, ajattomuudesta ja implisiittisten lukijoiden äärettömän laveasta ikähaarukasta, puhumattakaan siintävistä kuntaliitoksista, joten mun tarjonta taitaa olla tältä erää tässä.

Sen minä vain vielä sanon, että älkää ihmeessä särkekö rajojanne. Varjelkaa joko huolella, tai syöskää ikuiseen kadotukseen jos voitte, niin kuin se sormus Tuomiorotkon syövereihin. En takaa voittoja, takaan ettettä Te häviä.