Rekrytointi on käynnissä!

Edellisen merkinnän jäläkeen jäin haaremihaaveisiin. Päätin pistää hösseliksi ja suunnitella tarkoin, minkälaisen kokoonpanon hommaan, kunhan maailma on hiukka vapaamielisempi ja ruppee pyörimään minun mielen mukkaan. Tarvitten ainaki nämä:

Puuha-Pete. Se, joka aukasee kurkkupurkit ja tyhjentää tiskialtaan hajulukon. Lihaksikas (ja ne lihakset sitten oikeista töistä eikä mistään ällöttävältä punttikselta) duunarityyppi ja tsi-mies, joka ei juuri puhuis vaan hyräilis (en voi sietää viheltämistä) touhutessaan ja kävis välillä vähän kutittelemassa mua. Silimänruokaa JA ratkaisu sinkkunaisen arkisiin pikkupulmiin.
        Geenivalio. Lasten siittämiseen. Edellytetään poikkeuksellista musiikillista lahjakkuutta, häiritsevän komeaa ulkomuotoa ja viiltävän terävää älyä. Hilpeä luonne. Niin täydellinen mies, ettei tällanen typykkä hirviä mennä lähellekkään muutako vauvojentekoa varten, ja sitäki silimät kiinni ko niin ujostuttaa.
        Hyvä mies. Tunnetaan laajemmalti nimellä "good on paper". Kaikki puitteet on kunnossa, kaveri on hellä ja mukava, ja rakastaa mua kuin messiasta. Ei ärsytä eikä edo, muttei herätä millään muotoa mittään muitakaan suuria tunteita. Hallaa minua kun itkettää, tekkee kaikki paskanakit minun puolesta jos minua ei huvita. Muistuttaa tasasin väliajoin, että mie olen tarpeeksi hyvä kelle tahansa. Ei välitä siitä, ettei aiheuta mulle sydämentykytyksiä vaan on onnellinen, kun saa olla minun lähellä ja pittää minusta huolta.
        Rokkijumala. Mielummin vähän nuorempi kujakolli, koska rokkipojat rupsahtaa harmillisen nopeasti. Ja mitä nuorempi sälli, sen röyhkeämpi asenne. Pitkä kihara tukka, oranssi ei käy. Sellanen onnenpoloku että Morrison jäis toiseksi. Tämä tulis sitten seksiobjektiksi tai -subjektiksi kulloisenkin mielihaluni mukkaan. Päivittäiseen käyttöön. Oikiastaan näitä kannattaa olla joka tytön taloudessa usiampi kappale, kun tuppaavat olevan kovin liikkuvaisia, onpahan sitte varmasti aina yksi käytettävissä.
        Miljonääri. Ostais mulle kaikkea mitä keksisin haluta ja yllärit päälle. Ei kuitenkaan koskaan antais mulle rahhaa sellasenaan, jotta mie säästyisin eettiseltä päänsäryltä. Enimmäkseen matkoilla.
        Pähkinämies purtavaksi. Ei mittään merkitystä, minkätyyppinen ihminen on kysseessä, kunhan se on mulle haaste. Meijän suhde olis ko putoava kissa voileipä selässä, jatkuvaa kamppailua siitä kumpi painetaan alakynteen. Käsittämätöntä intohimoa, raivoa ja rakkautta yhtä aikaa. Tämä jätkä tekkee minut hulluksi ja minä rakastan Sitä, en itse miestä. Oikeastaan halveksin koko tyyppiä.
        Luontaisetumiehet. Ainaki hieroja, kokki, vaateompelija, absolutisti, kosmetologi, parturikampaaja, sisustussuunnittelija ja lääkäri. Lisäksi: Jäätävän yleissivistyksen omaava herra, joka pitäis minut ajan tasalla kaikesta, ja muuan chileläinen viinitilallinen, joka ossais opettaa mulle espanjaa ja salsaa. Sitten yksi musta mies. No kamoon, kaikki me ollaan uteliaita tästä!
        Ponnahduslautamiehet. Miehet jostain aivan eri ulottuvuuesta ko mie olen. Niitten kautta mie pääsisin näkemään ja kokemaan kaikkea sellasta, mistä olen aina ollu kiinnostunu, mutta mihin mulla ei syystä tai toisesta ole ollu pääsyä. Joku teatterialan ihminen esimerkiksi olis hurjan mielenkiintonen.
        Hulukki. Kolossaalisen suuri ja väkivahva vonkale, joka seurais mua ja etenki Oliveria joka paikkaan ja suojelis meitä.
        Siinä missä mie tarvitten Hyvän miehen huolehtimaan minusta, tarvitten myös jonku saamaan minut panostamaan itteeni samalla antaumuksella. Jonku josta tehä maailman onnellisimman miehen tekemällä itestäni maailman upeimman naisen. Ehkä joku hiukkasen ruma tai jollain muulla tavalla pinteessä oleva miekkonen, joka tapauksessa sosiaaliselta statukseltaan minua pari pykälää alempana. Ei kuitenkaan missään nimessä nöyristele, vaan nauttii näyttävästi siitä, että on onnistunu saamaan näin mielettömän pakkauksen.Tällä kaverilla on auktoriteettia, tähän mie haluan ja yritän tehä vaikutuksen. Mies jonka takia laittautuisin nätiksi, tekisin pirun hyvvää ruokaa ja pistäisin kaiken viehätysvoimani kehhiin. Itteni takia mie en yksinkertasesti kehtaa nähä suuremmin vaivaa, tarvin jonkun jota hemmotella omalla erinomaisuudellani.
        Isi. Kokonainen iskä, joka olis sitä läpikotasin joka päivä. Kaipaisin niin kipiästi jonkun, joka jaksais ihmetellä päivästä toiseen kaikkea, mitä Oliver tekkee, ja miten kaunis ja ihmeellinen se on. Ainahan omasta lapsestaan voi melekeen kenen tahansa kanssa puhua, mutta se on aivan eri asia. Haluan jonkun, jolle Oliver on samalla tavalla koko hela maailma ko mulle. Enkä väitä etteikö haave vanhemmuuden paskahommienkaan jakamisesta olis mitä suloisin.
        Ja vihoviimeisimpänä kaikkein tärkein, SE mies. Elämää suurempi rakkaustarina. Mies jota iliman en voi ellää, ja jota en koskaan kokonaan saa. Koska se mennee vähän pilalle sitten jos siinä sillä tavalla käy.
       
Äkkiseltään laskettuna minun haaremini työllistäisi siis osapuilleen parisenkymmentä ihmistä. Tätä koplaa mie olen koonnu pätkittäin jo päivätolokulla ja alan kyllästyä, joten jätän johtopäätösten vetelemisen toiseen kertaan. Tämä ajatusleikki nimittäin kirvotti taas melekosen monta perustavanlaatusta teoriaa mun tunne-elämöinnistä.

Neiti B. Jones kuittaa ja palaa asiaan mitä pikimmin.

I can't help but wonder.

Mulla ja vanhalla kunnon Akilleella on sama ongelma-alue. Minun kantapäässä on sellanen vika, ettei sen kautta mene mikkään läksy perille. En koskaan opi virheistäni muuta ko tekemään tismalleen ne samat, jos uusi tilaisuus tullee. Olen kuullu, että se on aika tyypillinen, joskin viheliäinen vaiva ihmisillä.
       
Vaikka vihhaan tulista ruokaa, laitan joka kerta jauhelihhaan aivan liikaa chiliä. Herrää kysymys, miksi ostan ja käytän chilimausteita ylipäätään. Harmittaa pirusti sitten kun suuta polttellee, inhoan sitä tunnetta.
        Unohdan aina, miten loka-marras-joulukuu mennee englanniksi. Muistan niistä vain kaksi ja neki väärinpäin. Noloa, koska minulla pitäis kuitenki olla meleko hyväki kielipää. Sammaan sarjaan kuuluu se, että kirjotan aina asatma-sanan ensin väärin. astam. ASTMA.
        Tällaset pikku kömmähdykset on tietenki suhteellisen harmittomia, mutta toista maata on ne virheet, joita teen toistuvasti miesten kans. Siinä missä toiset viettää tipatonta tammikuuta, mie vannon joka vuosi, että yritän pysyä edes sen yhen kuukauven erossa kusipäistä, sosiopaateista, narsisteista ja urpoista. Luppaan pyhästi, etten pussaile niitä tai missään nimessä yritä luua niitten kanssa sen syvempää yhteyttä, enkä tee niitten kans vauvoja. Helvetti, en edes hyppää narua niitten kans, pysyn kerta kaikkiaan kaukana. Reisille leviää joka vuosi. Minun vuodet on olleet ja tullee vastakin olemaan mulukkuja jätkiä täpösenään. Mutta ens vuonna aion ottaa kunnianhimoseksi tavotteeksi, että jätän sentään jo kertaalleen (tai useammin) susiksi todetut tyypit välliin. Tämänki vuojen osalta on jo liian myöhästä tehä luppauksia.

Olen miettiny tätä nyt oikein urakalla, ja tehny vähän johtopäätöksiä. Minun ongelma on se, etten mie usko rakkauteen, mutta silti mie kuollakseni kaipaan sitä. En tosissani usko, että minun on mahollista rakastua ihmiseen, joka rakastaa minua sellasena kun olen ja haluais viettää elämänsä minun kanssa. Kuitenki mie etin ommaa Rhett Butleria joka ainoasta konnasta, joka luo minnuun silimäyksenkään. Minun täytyy joko alakaa uskoa taikka lopettaa ettimästä, muuten käy kalpaten.
        Rhett Butler, niimpä niin. Ensimmäinen nimi, jonka minun alitajunta sylykäsi syövereistään kun mietin, millasta miestä ja rakkautta haluan. Ja kun piti olla puhe siitä oikean elämän rakkauvesta eikä mistään tuulenviemästä hölynpölystä, mutta ilimeisesti mie en pysty siihen edes ajatuksen tasolla. Rhett Butler on villakoiran ydin, Rhett Butlereita ei ole olemassakaan. Ja jos onkin, niin sehän tiedetään mitä mieltä ne lopulta on Scarletteistaan.

Tähän mennessä olen sanonu "rakkaus" niin monta kertaa että alakaa yököttää. Miksi sille ei ole mittään muuta sannaa, jota ei olis pilattu ruusunpunasilla kliseillä? Ylipäätään pitäis olla joku verbaalinen keino erottaa toisistaan se kirjojen ja elokuvien ja minun suuren suuri paukkurakkaus, joka on pelekkää rytinää ja kuohua ja kutkuttavia sananvaihtoja, ja toisaalta se rakkaus kun kahen ihmisen välillä on jottain niin vahvaa, että ne pystyy rakentamaan kokonaisen yhteisen elämän sen pohjalta. Toisin sanoen, erottaa oikea elämä illuusioista. Tosin jos sillä saralla on muutenki vaikeuksia, kuten mulla, ei taija olla niin väliksi miksi mitäki sanotaan. Sitä paitsi, vielä kipeämmin mie kaipaisin konstia siihen, miten ne kaksi asiaa vois yhistää erottamisen sijaan. Mutta se onkin sitten se juttu, jota mie en usko koskaan tapahtuvan. Meant for someone else but not for me.
       
Ja se on ihan kokonaan minun typerän kantapään syy se.