Eikä minulta mitään puutu.

"Jos epäonni on jatkunut jo kauan, ei onni voi olla enää kaukana."

Se on mulla tässä nyt. I've had my face dragged in fifteen miles of shit, mutta nyt se on hetkeksi ohi. Nyt mun sisällä kehrää onnenpentu, ja levottomuus on vaihtunu innostukseksi, kaikesta.

Luovuin epätoivosesta yrityksestäni säilyttää oikeuven kotihoidontukeen ja päätin, että Oliverista tullee syksyllä päivähoitolainen. Meistä tullee siis tyhjätaskuja, mutta rumat ne rahalla korreileeki. Kaikki järjesty paremmin ko olin uskaltanu toivoa, saatiin aivan ihanteellinen paikkaki. Sinne Oliver siis mennee syyskuusta lähtien muutamaksi tunniksi muutamana päivänä viikossa, kun mie yritän saaha opiskelun kunnolla vauhtiin taas. Ja ehkä mie voisin käyvä vaikka tanssimassa kerran viikossa, saanhan..?
    Oon ihan varma, että Oliver vain tykkää kun saa vähän erilaista säpinää. Eikä se ennää ole niin takiainen, eilenki se oli monta tuntia kaksistaan lapsenlikan kans. Suju kuulemma tosi hienosti! Tosin lapsenvahtihan oli sitä laatua ettei paremmasta väliä, tietysti kaikki meni hyvin. Voi kun jokasta ilkimystä kohti olis aina yksi Senni, niin maailmassa olis kaikki tarpeeksi hyvin.

Meijän päivät on olleet... ihania, sanon niin silti vaikka olen yrittäny vähentää sen sanan käyttöä. Kun ei sille oikein ole muuta sannaa. On ollu enimmäkseen aivan uppeita ilimoja, ja me ollaan totisesti otettu ilo irti. Ollaan läiskytelty vieresellä uimapaikalla, leikkipuistoiltu ja syöty vattat täyteen makkeimpia mansikoita joita olen kuunaan maistanu. Muutaman kerran päivässä otetaan yhteen totta kai, mutta muuten ollaan nautittu yhessäolosta valtavasti. Minun pieni rakkaus, miten pohjattoman onnelliseksi se minut tekkee. Ja tämä meijän uusi koti. Tykkään olla täällä niin palijon, että jätän tänä vuonna hillamarkkinat ja kaikki välistä. En yksinkertasesti halua lähteä täältä mihinkään.

Oon ollu supertehokas, vähän ehkä jopa maaninen kun en juuri nukukkaan. Tuntuu että kaikki käyttää multa nyt ko unelma, jaksan olla nättinä, ja mutsina & kodinhengettärenä yksi ässä ja vielä opiskellakki. Välillä äksyilen syyttä suotta, mutta ne on hetkiä ne eikä päiviä niinkö toisinaan.

Ja kun tännään kerkisin ensimmäistä kertaa tälle kessää aivan makkoilla auringossa, kävi mielessä, että tätä tunnetta ei multa kukkaan ennää ikinä saa napatuksi. Tulkohon hallat ja harmit ja muut, ja kun minulta viedään kaikki, autan kantamaan. Aion olla onnellinen.