Jos minulta kysytään, minkälaista musiikkia kuuntelen, mainitsen esimerkkinä todennäköisemmin Janis Joplinin kuin Shakiran. Rinta rottingilla kehun kaikkiruokaisuuttani tilulilu-jazzista kukkahousufolkiin ja kikkelihevistä lannan- ja hiekkatientuoksuiseen kantriin. Harvemmin tullee myönnettyä, että kaiken omassa sarjassaan ylevän ohella kuuntelen ilolla ihan hirveätä paskaa.
Musiikkimaku on merkittävä osa minäkuvaa. Facebookin ja Spotifyn kautta jaetaan kaikille ja kaikkien kavereille ne sävelet, jotka ovat sulassa sovussa sen sosiaalisen median henkilökuvan kanssa, jota itsestä halutaan pitää yllä. Musiikki on osa sitä, millä mielellään erotetaan meitä ja heitä, ja katotaan ketkä on keitäki miehiään. Musiikkia arvotetaan, ja sen kuuntelijoita arvostellaan alinomaa. Hirveän helposti johtuu mukamas avarassakin mielessä se päätös, että ne jokka kuuntelee omituista tai typerää musiikkia, on omituisia ja typeriä itte. “Ai tuo kuuntelee Kaija Koota, no sen son näkönenki.”
Siispä minä haluan tunnustaa. Tarjoan top 9+1 (vallan täydellistä tautofoniaa välttääkseni en laskekaan tällä kertaa kymmeneen) listan noloimmista biiseistä, joita jorailen joko toisinaan tai toistuvasti. Näitä kuunnellessani napautan Spotifyn private session –kuvaketta, enkä kuunaan mainitse moisia mörköjä kertoessani itsestäni ja mieltymyksistäni. Rakkaat lukijat, tämä on mun Hävetyimmät –lista.
9. Backstreet Boys – Everybody (Backstreet’s back)
Mie en edes koskaan ollu mikään kova bäkkärifani, (nehän vähän niinku kilpaili spaissareiden kaa) joten tämä ei selity nostalgiannälällä. Minusta tämä vain on aika pirun hyvä biisi. “Whoah! Whoah! Whoah! A-uuuuh!”
8. Ricky Martin – Livin’ La Vida Loca
7. Wednesday 13 – Curse of me
Tätä mie en edes tajunnu hävetä, ennenko hehkutin ihastustani ja vastaanotto oli varsin murskaava. No joo, onhan tää koko lailla angst ja wannabe Marilyn Manson, mutta hei kamoon, mikä kitarakuvio! Ja jollain tapaa nää lyriikat kuitenkin kiehtoo minua paikka paikoittaisesta korniudesta viis. “Some things are worth dying for / and baby that ain’t me”
6. Tom Jones – Sexbomb
Kyllä, mä kuuntelen Tomppaa. Tälläkin tiikerillä on useampi biisi, jokka pyssyy minun lempparilistalla vuodesta toiseen. Limaisan lipevä Walesin herrasmies saattais hyvinki tenorillaan temmata pikkarit munkin jalasta lavan reunalle päätellen siitä, millasia vaikeuksia sen musiikki toisinaan tuottaa mulle pysyä housuissani.
5. Simo Silmu – Kaikkea hyvää
En tiedä miksi, mutta mulla on erityisen vahva vastustus myöntää edes itselleni, että suomi-iskelmä toisinaan iskee minuun. Tästä biisistä tykkään erityisen paljon, ja Simon soololevyltä tykästyin taannoin myös raitaan “Rokotus”. Saman viheliään vitoskohdan alle pykättäköön se salaisuus, että olen joskus ihan oikeasti nauttinut Jannen Tulkinnasta Sinisen taivaan sateenkaarista. Shh.
4. Janne Hurme – Paholaisnainen
Tätä ei voi selitellä yhtään mitenkään, ei edes sillä nostalgialla että tätä on joskus yläasteen alussa Casessa huuatettu. Ruppee korvia jo punottamaan.
3. Cheek – Eksä tiedä kuka mä luulen olevani
Jos suomi-iskelmän ihkutus nolottaa mua, niin suomi-hip hop on jotain sellaista, että melekeen ennemmin kierisin tuhkassa ko sanoisin jollekulle kasvotusten, että tää Cheekin träkki on ihan jotain tosi doubbii shittii. Mut tää on. Myös se suuret setelit –sämpläys soi mun autossa joskus, mutta se nyt ei ole yhtään niin posketon kuin tämä nimenomainen yksilö. “Se on herrasmiesliiga vitun mulkut.”
2. PSY – Gangnam style
Perusluonteeltanihan olen vastarannan kiiski. Joka kerta kirvelee myöntää, että se mikä on kuuminta hittoa, on myös minun mieleen. Tässä tapauksessa puolustaudun sillä, että tuskin salatykkäisin tästä niin vimmatusti ilman musiikkivideota, joka kutittelee minun hyymörintajuani helkkarin kovaa. Olenkin vähän sitä mieltä, että jokka ei tämän hypetystä tajua, eivät ole kuulleet tätä kuvarainan kanssa.
1. Robin feat. Brädi – Puuttuva palanen
Miksi tämä nolottaa minua? Siksikö, että säkeistöt on vohkittu Katy Perryltä (vallankin kun Teenage Dream ei nyt varsinaisesti ole mikään jäljittelemisen arvoinen mestariteos), vai siksi että autotune ja “uu-uu”? Snadisti joo, mutta huomattavasti suurempi häpeä on se, että tästä tykkääminen on yhtä kuin myöntää olevansa jo vähän vanha, ainaskin vanhempi kuin nuori. Tää saa mut tuntemaan itteni juurikin sellaiseksi tätiksi, joka päivittelee miten taitavasti söötti pieni poika laulaa kun son ihastunu. Mikä kaikkein karmeinta, minusta parasta koko biisissä on Brädin räppiosuus (kts. kohta 3). Toisaalta, se saattaa olla ainut pätevä puolustus sille tunnelataukselle, jonka tämä viisu minuun virittää. “Mä tiedän edelleenkin tänään mistä Robbari laulaa.” Mie saatan olla vanha ko taivas, mutta ainaki mie osaan vielä tuntea nuoresti, niin kuin en olis koskaan saanu turpiini. Ja siitä tämä laulu minun tulkinnan mukaan kertoo.
+1. Anssi Kela – Kaveria ei jätetä
Bonusraidaksi Anssi sopii siksikin, ettei minua niinkään nolota se, että tykkään tästä biisistä. Mua nolottaa se, miten helvetin tärkeä tämä on mulle ollu silloin, kun ei ole paljoa laulattanu. Paha periköön! Tällainen kieli keskellä suuta räätälöity täsmäkappale, joka ei juuri omaperäisyydellä tai musiikillisilla ansioilla koreile. Niin se vain tullee bumerangina takaisin korvamatoilemaan aina kun meinaan antaa periksi. “Tiedäthän, että tämä ei kaada maailmaa vaikka se tuntuu siltä.” Se on niin totta.
Tämän syntisäkin auki leväytettyäni ymmärrän hyvin, mikäli teidän kuvanne minusta muuttuu ratkaisevasti. Huomaatte todennäköisesti älynlahjani luultua vaatimattomimmiksi. Kenties teille valkenee, ettei meillä ole mitään yhteistä. Tai ettei teillä ainakaan ole mitään tekemistä minun kanssani, tällaisen saastapommin jälkeen.
Hassua, että minä itse en huomaa mittään eroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti